The artist formerly known as Tubbs

Kuolkaa kaikki.


Jätä kommentti

Tuotekehittelyä

ribbon

Mietittiin töissä erilaisia jäsenhankintakampanjoita ja muita elämään kannustavia ajatuksia. Voisimmeko kehitellä jonkinlaisen oman ribbonin, sellaisia millä symboloidaan rintasyöpää ja hiviä?, työtoverini kysyi.

”Ei ole mielestäni mitään uniikkia ribbonissa, että jos edistyksellistä halutaan, niin voitaisiin suunnitella meille oma strap-on.”

Mainokset


2 kommenttia

Laitan peittävämmän paidan töihin

Boob_giffi

Juttelin töissä yhden työkaverini kanssa, kutsutaan häntä nyt nimellä Matso. Kesken lauseen tapahtui se mitä aina treffeillä arvostaa, eli rintojen vilkaisu. Kiilutin silmiäni ja ajattelin että Jopas jopas! Heti, kun tiimikaverini saapui läheisyyteeni aloin kertoa hänelle, mitä juuri oli tapahtunut. En ehtinyt kissiä sanoa, kun hänkin oli tarkastanut rintojeni sijainnin, joten tarina päättyi tähän.

Ps. Giffin perusteella näyttäisi siltä kuin rintani olisivat noin 40 cm nykyistä sijaintia vasempana. Näin ei kuitenkaan vielä ole. Mittavirhe Paintissa, ei kyllä mitenkään minun edukseni.


Jätä kommentti

Olen älykäs and I know it

Voin kertoa teille kaikille, että Ei Ole Mitään käytännön hyötyä siitä, että on älykäs! Olen tällä hetkellä työryhmässä, jossa istuu viiltävää tietoteknistä älyä sisältävät henkilöt. Työtehtäviä jaetaan täällä raiskariperiaattein – suu sanoo ei, silmät kyllä. Sain juuri lisää töitä vailla lisäpalkkaa, joten vastasin sen mukaisesti:

”No tämähän tehtävä sopii mulle oikein hyvin, koska mä oon niin hyvä jakamaan, tietoakin. Huomaatteko, millainen selkeä hyöty muodostuu työryhmänne kevytkenkäisimmän naisen osallistuessa ryhmään?”


Jätä kommentti

Eteläpohjalainen kielinainen

Olin tänään töissä ja pidin jotakin lajia kiihkoisaa puhetta tiimilleni. Mun päästä katkesi ajatus, enkä millään muistanut mitä recension oli suomeksi, joten lausuin sen ääneen. ”Mikä tämä nyt on suomeksi, recension?”

Samassa hetkessä mulla oli tiimillinen ihmisiä, jotka kohkasivat ääneen kaikenlaisia Frutti di mare! Bella donna! Quattro stagione! Mamma mia! -ehdotuksia.

Arvostin.